Teetä ja teoksia

Fredrika Runeberg: 1858 Fru Catharina Boije och hennes döttrar. 1980 Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä. 207 s.  Vaikka Boijen perheen tarina kulkeekin Turussa, Tukholmassa, Pietarissa ja Norjan vuoristossa, sen päänäyttämönä on Hatanpään kartano Suomessa. Kertomus sijoittuu Isovihan levottomaan ja näännyttävään aikaan. Hämähäkkiin ja neitoon liittyvä taulu nivoo tarinan alun ja lopun yhteen. Erityiseksi kirjan tekee se aikakausi, johon kirja sijoittuu ja se, että Fredrika on joutunut ponnistamaan kirjailijamiehensä selän takaa herättäen jopa epäilyä tekstin alkuperästä.  Naisen asema ja odotukset häntä kohtaan olivat hyvin toisenlaiset kuin nyt. Fredrika Runeberg on ollut melkoisen rohkea tuohon aikaan, kun hän on kutonut päähenkilöistä, naisista, kapinallisia, omia aivojaan käyttäviä, ovelia. Sodat kuvataan yleensä sotivien  miesten kautta, mutta tässä kirjassa kurkistetaan, mitä kodeissa naisille, omaisuudelle ja työväestölle tapahtuu. Tosin tyyli on hienovaraista, romantisoi

Blaine Harden Pako Pohjois-Koreasta LEIRI 14 Gummerus 2015, 192 sivua Jälkikirjoitus: Frank Johansson, Amnesty Internationalin silloinen  Suomen osaston toiminnanjohtaja Blaine Hardenin kirjan pääosassa on Pohjois-Korean vankityöleirillä todellisuudessa syntynyt, elänyt ja sieltä paennut Shin In Geun. Kirja on hänen dokumentoiva tarinansa. Suomessa syntyneenä on vaikea ymmärtää sitä, että pieni ihminen voi saada syntyessään olkapäilleen loppumattoman velvollisuuden hyvittää sukulaisensa tekemää syntiä, tässä tapauksessa loikkausta, elämällä kidutuksen, teloitusten, nälän, uuvuttavan työn ja kurjuuden keskellä. Että jonkun sukulaisen vuoksi et ikinä tule näkemään kuin vankileirin maailman. Ja hyvittämiseen kuuluu henkinen itseruoskinta, toisten ilmiantaminen, kollektiiviset rangaistukset ja mielivaltaisuus. Jos lukija huoahtaa helpotuksesta paon onnistuttua, hän saa uuden jännittämisen kohteen päähenkilön selviämisestä uusissa olosuhteissa. Kun tunteet ja luottamus on viety, onnistumine

MUUMIT Sarjakuvaklassikot WSOY On kuumaa ja hiostavaa. Syreenien tuoksu huumaa. Tekee mieli teetä ja Muumeja. Nämä Sarjakuvaklassikot on tarkoitettu aikuisille. Kun paneudun niihin, sitä enemmän löydän viittauksia historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin, aatesuuntiin, ihmissuhdesotkuihin. Niiskuneidin ja Muumipeikon suhde on yhtä vuoristorataa, kun he molemmat rakastuvat päätä pahkaa muihin. Muumimamma on taituri. Hän ottaa lungisti, vaikka pappa on hieman impulsiivinen huithapeli. Mutta mammallakin on rajansa. Muumien elämässä pyörii ihan samat teemat kuin meillä ihmisilläkin. Törmätään vastuun ja vapauden rajoihin ja tasa-arvoasioihin, erilaisten liittojen haasteeseen, perhe-käsitteen moninaisuuteen ja sukupuolirooleihin. Haukutaan tylysti tyhmäksi ja lihavaksi, yritetään itsemurhaa, kadotetaan lapsia, metsästetään jonkun ukko ja grillataan se potien jälkeenpäin syyllisyyttä. Ja kun luki kirjan toisensa jälkeen, luonteet saivat muotonsa. Oli helppo samaistua Muumilaakson menoon ja

Kirja ei ole kuin syksyn kuihtuva lehti. Sen ravinteet eivät imeydy takaisin kirjailijaan vaan suovat antinsa loputtomasti vuosienkin jälkeen. Kirja ansaitsee muutakin kuin vuoden kiertokulun.  Tämä on kirjan puolestapuhe. Kirjan kiertokulku on yhä lyhyempi ja lyhyempi. Kirjallisuuden nauttimisessa saatetaan noudattaa pikamuodin kaavaa, jonka mukaan vain uusista kirjoista puhutaan ja niitä hankitaan. Hyvä kirja kestää aikaa ja antaa ajatuksia vuosien jälkeenkin; antaa hetken viivähtää itsensä ulkopuolella. Tai sitten vahvasti itsessäänkin. On todella hienoa, että uusia kirjoja julkaistaan. Samanaikaisesti voi kaivaa jo vähän vanhempia, todella vanhoja sekä ikuisia kirjallisia aarteita esille. Kirja ansaitsee tulla luetuksi ja pohdituksi sen ensimmäisen vuoden jälkeenkin. Kirja ei ole koskaan "so last season". Minä en halua rajoittua omassa blogissanikaan johonkin tiettyyn genreen tai aikaan, kirjailijaan. On aina seikkailu minulle, minkä kirjan löydänkään seuraavaksi kädestän

Agatha Christie Vanha hyvä aikani Alkuperäinen v.1977,WSOY 1984, 629 sivua. Agatha Christien Vanha hyvä aikani on kuin ylistyslaulu elämälle. Sen soinnut on selvästi luonut ihminen, joka on kerrannut elämänsä polut hyväksyen ja kiitollisena. Tässä kirjassa ei taukoamattomasti seikkailla ja ryvetä katkeruudessa vaan otetaan se, mikä tulee, tartutaan haasteisiin ja noustaan vastoinkäymisissä aina pystyyn. Surullisinta, mitä voi ajatella, on ihminen, joka jatkuvasti katuu elämänsä valintoja ja lämmittelee katkeruuden peitteen alla. Agatha Christie tietää, mistä puhuu. Hän on kokenut sodan kauhut (jopa hoitoavustajana), uskottomuuden ja eron, tiukat taloudelliset ajat ja toisaalta hyvän avioliiton, matkat, eri kulttuurit, lapsen saannin. Christien ystävälle on mielenkiintoista lukea, mistä kirjailija on ammentanut ideoita teoksiinsa ja ylipäätänsä seurata hänen kirjallista kasvuaan. Hassua on, että Agatha Christie koki pitkään "esittävänsä" vain kirjailijaa; ettei ollut oik

A. A. Milne NALLE PUH WSOY 1969, 148 s. Puh - herttainen taivaanrannanmaalari vai patalaiska hedonisti? Kun kysyin kirkassilmäiseltä, ihanalta ja kirjoja rakastavalta 5-vuotiaalta pojalta, halusiko hän, että alan lukea hänelle lapsuuteni Nalle Puhia, häneltä tuli vastaus kuin salaman kirkas väläys: - EI , kiitos. Tämä herätti suuresti kiinnostukseni. Pienillä pojilla on mahtava mielikuvitus ja seikkailun syke kantapäissään. Mikä Nalle Puhissa ei ylittänyt kriteereitä "tylsyydessään"? Päätin ottaa siitä selvän lukemalla itse kirjan. Anna Talaskivi on tehnyt mainion työn suomentaessaan Nalle Puhin ja tämän kavereiden iloittelevaa kieltä. Sitä on hauskaa lukea. Kuvat ovat mustavalkoisia eivätkä nykylapsen makuun ehkä siten kiinnostavia. Minusta oli hienoa seurata niissä viivan leikkiä. Mutta mitä oli tapahtunut elämän varrellani näille metsän päähenkilöille?! He eivät olleet lainkaan sellaisia kuin muistin: pöllö ei ollutkaan kaiken tietävä älykkö vaan itse asiassa