Suomalaisilla arki sujuu, vaikka elämä lyö reisille


Maria Jotuni

 Arkielämää (1909) 




Maria Jotunin syntymästä tulee kuluneeksi 140 vuotta ja sen kunniaksi kuuntelin vuonna 1969 ensilähetyksensä saaneen kuunnelman Arkielämää, joka perustuu Jotunin samannimiseen vuonna 1909 ilmestyneeseen romaaniin. Kuunnelman on kirjoittanut ja ohjannut Ritva Ahonen ja se löytyi Yle Areenasta. Tällä kertaa en voinut ottaa kuvaa teoksesta, joten kuva on napattu kameralla Yle Areenan sivulta. Samaisesta paikasta Jotunin Arkielämää voi kuunnella myös äänikirjana. Kuunnelma kestää vain 1h 27min, koska se on tietysti hyvin suppea osa kirjasta, mutta äänikirjana voi nautiskella laajemmin maalaiselämän värikkäistä tapahtumista.

Kyläteillä ei Arkielämää-teoksessa kuljeskelekaan kauppamies vaan jalkapatikassa on pappi Nyman, joka kiertelee kylästä toiseen saarnaamassa, tekemässä hauteita, korjaamassa kelloja jne.

Kirjan teemaksi nousee vahvasti elämän kiertokulku sulassa sovussa luonnon kanssa, jatkuvuus, selviytyminen. Tästä elämästä Linkolakin olisi pitänyt. Pappi Nyman on suvaitseva ja tuntee maaseudun väkensä eikä julista tuomiota vihkimättömälle parille pulpahtaneelle pulskalle pojalle, ei sylkäise ryyppylasiin vaan on vierellä jakamassa elämää.

Erikoiseksi kirjan tekee ajalleen se, että teos on kertomus yhdestä päivästä, mutta se silti sisältää koko elämän kirjon.. Vaikka en ole elänyt kirjan aikaa, tunnistin siitä hyvin tämänkin päivän suomalaisen elämänpoljennon ja kyvyn elää arkea. Samanlaista puheen pulputusta elämästä kuulee tänäänkin kampaamoissa, lähikuppiloissa, taksissa, vakikahviloissa, papin juttusilla. Meissä on vahvasti sisällä luonnon voima, rytmi ja olemme tottuneet olemaan sitkeitä. Tämä Jotunin Arkielämää sopii hyvin nostattamaan arjenhallinnan kunniaan tänä koronankin aikana. Meidän ei tarvitse oppia sitä vaan kaivaa se vain meistä.

Maria Jotuniin voi tutustua enemmän kirjailijana Yle Areenan ohjelman kautta: Maria Jotuni - sukupuolinormien ravistelija. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jatko-osa Olli Jalosen Taivaanpallolle on upea kirja

Kepeää 20-lukua