Fredrika Runeberg avaa silmät naisen osasta nuijasodassa

Fredrika Runeberg:
Sigrid Liljeholm
Kuvaus Klaus Flemingin ajoilta

Suomentanut Tyyni Tuulio
WSOY, 381 sivua

Alkuperäinen teos ilmestyi vuonna 1862
Lukemani teos on vuodelta 1983 

Fredrika Runeberg (1807-1879) oli ensimmäisiä Suomen historiallisten romaanien kirjoittajia. Olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin hänen menestystä niittäneestä teoksestaan, Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä, joka kuvasi Isonvihan aikaa. Silja Liljeholmia ei aikanaan arvostettu yhtä paljon kuin Boijea, mutta itse kiinnostuin nimenomaan tästä teoksesta. 

Jos lukee vain nykykirjailijoita, menettää minusta paljon. Menneiden vuosisatojen naiskirjailijat ovat todella riisuneet laput yhteiskunnan silmiltä siitä, millaista naisten ja lasten elämä todellisuudessa oli ja mitä se oli olla ilman päätäntävaltaa omassa elämässään. On käsittämätöntä, miten Fredrika Runeberg avioliitostaan ja kahdeksasta lapsestaan huolimatta, pystyi tuottamaan kirjallisuutta. Kuuluisan runoilijan vaimona ei varmasti ollut helppoa olla itse kirjailija. Fredrika tosin eli akateemisen älymystön keskellä, mikä mahdollisti uusien ajatussuuntien ja tapahtumien tiedostamisen aikaisemmin kuin ns. tavallinen kansa. Minusta Fredrika Runeberg on oivallinen esikuva nykyajan naisille. 

Sigrid Liljeholm-teoksen kieli on hyvää, monipuolista suomea. Sen kieli on tietysti vanhahtavaa, mutta sen ei pitäisi antaa häiritä lukunautintoa. Nuijasota on taatusti jäänyt monelle nuoren polven edustajalle vain yhdeksi jaksoksi historian kokeissa. Fredrika johdattelee kädestä pitäen lukijansa niihin tunteisiin ja asetelmiin, joihin nuijasota johti. Sitä oikeasti mietti, millaisessa tilanteessa ihmiset elivät kahden vallasta taistelevan johtajan tukijoukoissa. Millaista oli olla väärällä puolella tai väärällä puolella olevan miehen vaimona - etenkin kun tuohon aikaan nainen eli miehensä kautta. Ajan julmuus kuvattiin rehellisesti. Ainahan olisi voinut lisätä analyysia yhteiskunnallisesta tilanteesta, mutta ehkä sen kuitenkin korvasi se, että lukija pääsi yksittäisten ihmisten elämään sisälle ja kokemaan poliittista tilannetta niiden kautta. 

Monesti menneiden aikojen kirjojen tunnemaailmaa kuvataan pateettiseksi, mutta minä mietin koko ajan lukiessani, että oliko menneen ajan ihminen tunteissaan suurellisempi, voimallisempi kuin nykyihminen. Oltiinko ennen runollisempia, lainattiin enemmän yleviä sanoja. Tekeeko ns. pateettisuus vanhoista kirjoista jotenkin epäuskottavia kyyniselle nykyihmiselle?

Fredrika Runebergin teosten naiset ovat rohkeita ja toimeliaita. He ovat valmiita uskaliaisiin tekoihin uskomiensa asioiden puolesta - monesti miesten puolesta. Fredrika osaa yllättää kirjan lopetuksellakin. Mutta mitä muuta voisikaan odottaa naiskirjailijalta, joka hoiti kotia ja lapsikatrasta sekä sairasta miestään, mutta silti kykeni pusertamaan itsestään luovuutta sekä kukkien kasvattamisen että toimittamisen ja kirjallisuuden saralla.

Alla olevasta linkistä saa lisätietoa SKS:n kuvauksesta Fredrika Runebergista:

Kansallisbiografian tiedot Fredrika Runebergista