Teetä ja teoksia

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä. WSOY, 357 s. Viimeisen sivun käännettyäni tunsin edelleen paahtuneiden rinteiden, laventelin ja ruusujen tuoksut. Kuulin aasin kopinan pikkukivillä. Näin pääskysten kiepunnan taivaalla ja maistoin hunajarakin kielelläni. Kreetalaisen vuorimummon ja rikkinäisen löytönaisen elämät kutoutuvat ihmeellisellä tavalla yhteen. Kreetan väkivaltaiset ajat toisen maailmansodan aikana ja nykynaisen suhdesotkut löytävät yhtymäkohtia. Kreetan historia alkoi kiinnostaa minua.  https://kreikkaan.net/matkakohteet/kreeta/kreetan-historia Kaivan hunajapensasteetä kaapista ja lisään vielä hunajaa. Mitä jää jäljelle, kun kaikki katoavat? Moni suomalainen metsämummo tai - vaarikin  voisi hyvin samastua tähän vuorimummoon. Autioituvat Suomen kylät. Autioituvat Kreetan kylät.  https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201706082200195095 Kirjassa ikärajat unohtuvat. On vain kaksi kolhiintunutta naista ja aisteja huumaava ympäristö. Menneisyys ja nykyisyys. Kuolem

Veikko Huovinen: Pojan kuolema Ja tulee hiljaisuus. Hämmennys. Kirja on isän koruton tilitys. Karu kuin Hailuodon mökin ympäristö. Sielun itkua miehen, isän, ihmisen näkökulmasta. Siitä, kuinka muilla ihmisillä olisi ehdotuksia, mitä olisi voinut vielä tehdä. Kuka syyttää enemmän itseään kuin jäljelle jäävä, kun jonkun poika / tyttö / mies / vaimo / isä / äiti / ystävä päättää lähteä elämästä? Vaikka ei pitäisi. Juuri tuolla tavalla sitä tilittää tasapainoillen kritiikin, ihmetyksen, säälin, empatian välillä. Haroo tyhjää tyhjässä. "Elämä on niin monimutkainen ilmiö levottomassa, muuttuvassa yhteiskunnassa. Nuorilla on vaikeata sopeutua" (s. 66). Ja juuri sillä muutoksella nytkin ratsastetaan 2019,vaikka kirja on vuodelta 2007. Toisen lähtöön ei ikinä sopeudu. Sen totuuden kanssa oppii vain elämään. Huovinen yhdistää kaikki ihmettelijät. Hiljentää. Ei tarvitse kenenkään selittää. Vain 115 sivua. Pikkukirja. Rankka siivu elämästä. Vaatii rohkeutta kertoa

Kirjasto inspiroi: aina löytää projekteja, joihin tarttua ilolla. Nyt: kirje tuntemattomalle.  Oli kivaa kirjoittaa lapsena mummolle Ruotsiin ja nuorena ystävälle Kuopioon ja ulkomaisille kirjekavereille. Vieläkin yksi ystävistäni lähettää vuosittain viehättävän koosteen elämästään. Toisen ystävän kanssa kirjoitellaan kesälomalla. Harvinaista herkkua! Kirjeitä oli kiva saada ja lähettää. Sähköposti ei tunnu samalta, kun työn kautta viestejä tulvii korvat, silmät täyteen. Ehkä juuri siksi kirjaston projekti kirjoittaa tuntemattomalle kirje, tuntui heti omalta. Istuin pöydän ääreen ja kynä lensi paperilla. Kirjepapereita ja - kuoriakin oli saatavilla. Minun uusi projektini:)  Kirjasto on suomalaisten olohuone. Älköön kukaan tehkö sitä maksulliseksi koskaan. Siellä inspiroituu. Kirjakuorman saamisen lisäksi.  Tässä tarkempia ohjeita samasta kirjoitusprojektista innostuneille.

Taito suojella itseään verkossa - välttämätön kansalaistaito Jokainen aika luo uudet kansalaistaitotarpeet,joita vastaavat taidot meillä jokaisella tulisi olla. Duvringen ja Floretten uusi Psykopaatit verkossa, nettideittailun vaarat, iskee ajan hermoon. Psykopaattisuus on suuresti kiinnostanut lähiaikoina ihmisiä niin työpaikalla kuin vapaa-ajallakin. Nettideittailu koskettelee hyvin herkkää aluetta meissä ihmisissä - tarvetta läheisyyteen ja rakkauteen. Sen nimissä tehdyt virheet netissä nöyryyttävät ja vaientavat kokijat. Vaikkei tämä kirja todellakaan voi olla reseptikirja psykopaattisen ihmissuhteen torjuntaan niin se kyllä tarjoaa hyvän mahdollisuuden pohdintaan ja itsereflektioon. Miten vahva oma identiteettini on? Miten hyvin luotan fysiikkani tuottamiin tuntemuksiin ja oireisiin silloin, kun ihminen on outo, hämmentää, kieltää tunteet, hyväksikäyttää, hallitsee? Laskenko suojaavat turva-aidat ympäriltäni lähes tuntemattoman seurassa? Osaanko sanoa "ei"?

  Kristiina Vuori:                      Viipurin valtiatar                         Lumovoimainen teos? Kun aiheena on Viipuri ja kirjaa kuvataan lumovoimaiseksi, ei voi kuin tarttua teokseen. Rupesin siis suurin odotuksin ahmimaan leskirouva Gunilla Been ja kahdeksan lapsen elämää. Koska nainen linnanpäällikkönä oli harvinainen 1500-luvulla, oletin lukevani monenmoisista haasteista, joita Gunilla joutuisi voittamaan-kuvattiinhan häntä hallitsijaksi ja uhmakkaaksi. Vuori oli nähnyt vaivaa ja etsinyt vanhaa sanastoa, jolla osin kertoi tekstiä, minkä tarpeellisuudesta en vakuuttunut. Alkuasetelma oli kirjassa loistava. Sivujen edetessä pettymys kasvoi. Ehkä odotin liikoja, mutta olisin toivonut, että "valtiatar" olisi oikeasti kirjassa osoittanut hallinnan taitoja ja uskallusta seikkailuihin, mutta todellisuudessa kirja käsitteli aistiyliherkän, sosiaalisesti heikkolahjaisen naisen tunteiden vuoristorataa ja seksuaalisten himojen heräämistä. Kun siihen vie