Teetä ja teoksia

 Klikkaa seuraavaa: Nyt voit seurata teen ja teosten yhdistämistä myös you tube-kanavallani  

  Anne Cathrine Bomann: AGATHE Gummerus, 2020, 122 sivua Anne Cathrine Bomann on itse nuorehko, tanskalainen, psykologi, joten esikoiskirjailijan päähenkilön ammatti, psykologi, saa todentuntuisuutensa varmasti kirjailijan omista kokemuksista. Hän osaa samaistua eläköityvän ammattikuuntelijan rooliin, jossa satojen elämäntarinat vaativat veronsa. Kun uraa on jäljellä enää tovi, tekisi varmasti mieli tokaista totuus ainaisille valittajille tai niille, jotka eivät edes yritä ratkaista elämänsä ongelmia. Suutarin lapsella ei ole kenkiä - ongelma koskee myös psykologeja. Päähenkilön elämä ei ole aivan kohdillaan ja sitä vaivaava tyhjyys saa psykologin stalkkaamaan uutta potilastaan. Psykologin omaa suojakuorta murennellaan. Agathe on hyvin eleetön kirja, askeettinen, kaunis. Kaikessa pienuudessaan ja lyhyydessään kuitenkin iso palanen ihmiselämää. Kokemus itsestä, rakkaus, läheisyys, kyky avautua toisille ihmisille, välittäminen, elämän tarkoituksen pohtiminen yhdistävät meitä kaikkia iäst

  Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana Kirjapaja, 2019, 340 sivua Irlantilainen Shaun Bythell myönsi, ettei oikein viihdy työpaikoissa ja osti sitten itselleen kirjakaupan eläköityvältä omistajalta - vetoisen, vuotavan, sokkeloisen kivijalkakaupan, jonka tuotot eivät päätä huimanneet. Asiakkaatkaan eivät teoksen mukaan tehneet suurta vaikutusta muuta kuin ärsytyksen muodossa: kuinka tyhmiä kysymyksiä asiakkaat voivat oikein tehdä ja kuinka alas vajota tinkiessään. Kun omistaja on Persoona, ei voi odottaa, että työntekijätkään olisivat tavanomaisia. Ei, he osaavat avoimesti ilmaista halveksuntansa esimiehelleen ja toimia oman mielensä mukaan. Mutta kaiken ohessa Bythell yrittää tehdä kaupasta kannattavan ostamalla sopuhintaan jäämistöjä, pitämällä tapahtumia, julkaisemalla kuvia ja videoita liikkeestä ja taistelemalla Amazonin kanssa olemalla osa sitä (alla mainitulla videolla tosin Bythell sanoo irtautuneensa siitä ja myyvänsä kirjoja vain kirjakaupastaan). Kaikesta tästä Bythell ker

  Olli Jalonen: MERENPEITTO Otava 2019, 462 s. Kun olin lukenut viimeisen sanan tästä kirjasta, istuin hetken aikaa ihan hiljaa paikallani ja sanoin ääneen itsekseni: - Ihana kirja, ihana kirja. Se oli vilpitön ensihenkäys tästä lukukokemuksesta. Luin edellisen osan, Taivaanpallo, viime vuoden syyskuussa (28.9.2020) ja se oli minusta hyvin erikoinen, mutta mielenkiintoinen, ihan hyvä. Merenpeitto paini jotenkin ihan eri sarjassa. Se olisi mielestäni näistä kahdesta enemmänkin ollut se, joka ansaitsee Finlandia-palkinnon. Sen kieli ei tekeytynyt keskiajan kieleksi, vaikka kuvastikin ajan ajattelun ehkä mustavalkoisuutta ja mielen yksinkertaisuutta alemmissa ihmisluokissa, sillä luokkajakautunuthan yhteiskunta tuolloin oli. Kirjassa ihmisten erilaiset asemat ja unelmat omalla paikallaan tulevat hyvin esille. Ympäristön kuvauksella ei liioitella, mutta se antaa koko kirjan ajan tunnun siitä, miltä kaikki näyttää, tuntuu ja tuoksuu ja mitä on kokea uusia asioita maailman ihmeiden keskellä.

  Henning Mankell: Wallander Rauhaton mies Otava 2010, 544 s. Olen nähnyt televisiosta joitakin Henning Mankellin Wallander-osia, mutta en ollut koskaan lukenut ainuttakaan kirjaa sarjasta ennen kuin löysin Rauhattoman miehen kierrätyshyllystä kirjastosta. En tiennyt yhtään, mitä odottaa kirjalta. Hyvää tiesin odottavani kuitenkin, sillä tiedän ruotsalaisen  Mankellin olleen monipuolinen lahjakkuus, kuollut jo vuonna 2015. Hänen kirjojaan ei turhaan ole käännetty noin 40 kielelle ja luettu yli 35 miljoonaa kappaletta. Tiedän myös, että Mankell ei ollut vain kirjailija vaan myös teatterimies, tuottaja ja esimerkiksi yhteiskunnallinen vaikuttaja.  En tiedä, missä hänen kirjoistaan on vaikutteita Afrikasta, josta tuli Mankellin toinen koti. Tässä kirjassa niitä ei ole. Rauhatonta miestä lukiessa piti ensin rauhoittua ja tottua kirjan maltilliseen poljentoon. Luen tahallisesti eri genrejä ja erilaisilta kirjailijoilta, koska en halua jämähtää yhteen lajiin ja vain tietynlaiseen kirjoittami

Gillian Flynn: Kiltti tyttö Kiltti tyttö osoittautuu tuhmaksi ja tasa-arvon vuoksi tuhma tyttö saa lopussa omakseen tuhman poikansa. WSOY 2013, 447 s.   Kiltti tyttö on pirullinen kirja enkä yhtään ihmettele, että se ilmestyessään hallitsi USA:n dekkarimarkkinoita. Kun vaimo lähtee mukaan hornan tuuttiin asumaan eikä viihdy miehensä juurilla ja sitten lopulta katoaa kuvioista mystisesti, on soppa valmis. Komealla pojalla on epäilijöitä ja vitsit alkavat olla vähissä, kun häntä epäillään vaimon katoamisesta.  Flynn kutoo todella pirullisen juonen ja loppuun asti miettii, miten ongelmat  ratkaistaan. Tosin loppukaan ei ole tyypillinen amerikkalaisen nyyhkytarinan loppu vaan toteuttaa vanhaa viisautta: - pidä ystävät lähellä, viholliset vielä lähempänä. Kepeää kerrontaa, jossa vaimon ja miehen pohdinnat vuorottelevat omissa kappaleissaan - hyvä valinta. Väkivallalla ei mässäillä vaan juonella.