Teetä ja teoksia

  Tytöt-teos kulkee Charles Mansonin kultin jalanjäljissä  ja piirtää surullista kuvaa itseään etsivistä tytöistä Löytökirjani Tytöt on lohduton teos, räävitön; sosiaalipornon ja kasvutarinan sekoitus. Se on saanut selvästi pohjarakenteensa kulttijohtaja Charles Mansonin touhuista, mutta olisi voinut olla kuvaus minkä tahansa erityisesti nuoria tyttöjä mukaansa manipuloivan liikkeen toiminnasta. Perhe-elämässään tyhjyyttä kokenut tyttö sössii kaverisuhteensa ja kapinoi äidin hänelle suunnittelemaa tulevaisuutta vastaan. Tyhjyyttä täytetään aineilla, rapistuneessa talossa elävän yhteisön avulla, varastamalla, seksillä. Yhteisön pitää kasassa isoegoinen mies, joka saa yhteisistä öistä unelmoivat kukkaistytöt tekemään mitä tahansa puolestaan - lopulta jopa murhia. Kaiken nälän ja rappion voi selittää universaalilla rakkaudella ja riippumattomuudella tavarasta ja se puree kuin häkä itseään etsiviin, hämmentyneisiin ja epävarmoihin tyttöihin.  Herää kysymys, miten pitkälle vanhemmilla oikea

 Hirvisaaren Pihkovan kellot soittavat  aikaa  vuosilta 1914-1915,  julkaistu vuonna 2009, 428 sivua Äitini luki aikoinaan Hirvisaaren (ent.Hietamies) Imatra-sarjaa ja metsästin niitä joka paikasta käytettyinä. Moinen into herätti minussakin kiinnostuksen. Ja sillä tiellä olen edelleenkin. Luin koko sarjan (niin luulin) ja hurahdin itä-Suomeen sekä Imatraan erityisesti niin täydellisesti, että minun oli pakko päästä kiertomatkalle pitkin itäistä Suomea. Totesin, etten ollut kovinkaan syvällisesti vielä perehtynyt tuohon ilmansuuntaan kotomaassamme.  Hirvisaari perehtyy todella antaumuksella historialliseen viitekehykseen kirjoja kirjoittaessaan. Vaikka tapahtumat ovatkin keksittyjä, joukossa on todellisia tapahtumia ja viitteitä oikeisiin, eläneisiin henkilöihin. Miljöön kuvaukset ovat realistisia ja ehkä siksi Hirvisaaren kirjat nappaavatkin mukaansa historiallisista romaaneista pitävät. Politiikkaa, rakkautta, säätyeroja, menetyksiä, tavallista arkea ja juhlaakin. Mukana hieman viatt